trenchtown

Suomessa. Näen joka ilta unta Jamaikasta, heräilen siihen kun siivoan unissani olohuoneen lattiaa ja pelkään hostellin väen näkevän kuinka sotkuisesti siellä elän. Viime yönä luulin Miiaa jamaikalaiseksi mieheksi ja yritin käydä keskustelua englanniksi... Mun sielu on edelleen Karibialla, enkä näe muuta vaihtoehtoa kuin palata takaisin niin pian kuin mahdollista.

Blogin kirjoittelu Jamaikalla jäi hieman vähälle... Mulla ei ollut käytössä omaa tietokonetta, eikä blogille löytynyt aikaakaan. Ajattelin nyt kuitenkin Suomesta käsin kirjoittaa pätkiä tästä uskomattoman upeasta kokemuksestani. 

......

Ensinnäkin pieni tietoisku trenchtownista:

Trenchtown on Jamaikan pääkaupungin Kingstonin sisällä sijaitseva asumiskeskittymä. Se on nimetty alueen läpi kulkevan avoimen viemärin mukaan (trench (eng.) = kaivanto). Alueen hygieniataso on heikko ja lapsikuolleisuus vakava ongelma. Trenchtown rakennettiin 1930-luvulla asutusalueeksi ruokkimaan kasvavan kaupungin tarpeita. Hurrikaani Charlien koeteltua Jamaikan maaseutua vuonna 1951 monet kotinsa menettäneet kulkeutuivat Trechtowniin aiheuttaen alueelle vakavaa liikakansoitusta.1970-luvulla Jamaikan hallinnasta taistelleet poliittiset puolueet, sosialistinen ”People's National Party” ja jossain määrin oikeistomielisempi ”Jamaica Labour Party”, jakoivat alueen ja syöttivät sitä aseilla aiheuttaen vakavia yhteenottoja. Trenchtown oli PNP:n hallinnassa siinä missä alueen viereinen ghetto Rema oli JLP:n aluetta ja ajan myötä tilanne kehkeytyi niin pahaksi, että alueiden välistä tietä voitiin pitää lähes taistelukenttänä. Pian poliittiset ideologiat Trenchtownin kaartien toiminnan takana kuitenkin katosivat ja jengit siirtyivät huumekauppaan. 90-luvun alueelle kohdistuneet opetuskampanjat ovat tuottaneet tulosta laskien alueen rikollisuutta selvästi.1900-luvun aikana Trenchtownista kasvoi myös Kingstonin rastafariyhteisöjen koti. Monet maailmankuulut reggae-muusikot asuvat, tai ainakin ovat kotoisin alueelta. Mm. alkuperäinen The Wailers -kokoonpano; Bob Marley, Peter Tosh ja Bunny Wailer sai alkunsa Trenchtownista.

Eräänä iltana paikallinen ystävämme Martin pyysi meidät trenchtowniin oluelle. Mikä ettei! Minä, Ed, Ran ja Jason ahtauduimme pieneen valkoiseen autoon ja hurautimme keskelle öistä slummia. Ajelimme, reggaen, pienten kapakkojen, kojujen, kampaamoiden ja kulkukoirien ympäröivien pikkuteiden halki Half Way Pubiin.

Half way pub oli ehkäpä kuudelle hengelle mitoitettu ns. seinäbaari, jossa kuitenkin oli mitä parhain sound system ja telkkari uskollisia jalkapallofaneja varten. Olutta laitettiin kylmään sitä mukaa, kun sitä myytiin ja henkiökunta oli mitä sydämellisintä. Lapset tekivät baaritiskin takana kotiläksyjä ja pihan koirat räksyttivät valkoihoisille kummajaisille.

Jamaika <3

Ran, israelilainen kaverini.

Jason, aivan mielettömän sydämellinen ja ihana ystäväni UK:sta, herbsit käärimisvaiheessa.

Juotiin red stripeä ja miehet käryyttelivät mitä käryyttelivät. Reggae pauhasi. Välillä baariin eksyi muutama slummin asukas kertomaan, kuinka kunnioittavat meitä kun uskaltaudumme tulla trenchtowniin viettämään aikaa aidon paikallisväestön kanssa. 

Lapset ihastuivat vaaleaan hiuksiini niin paljon, että hakivat kameran ja pyysivät minut baarin ulkopuolelle valokuvattavaksi. Tyttö silitteli minun hiuksia ja ihmetteli niiden pehmeyttä, kun taas pojan sydämen valloitin katu-uskottavilla tatuoinneillani.

Trenctownista lähdettiin koti streetpartyja uptowniin, mutta Martin alkoi nihkeilemään. Niinpä minut huijattiin tissibaariin, jollaista en ole ennen nähnyt...

weddy weddy

Eilen eras pitka-aikainen haaveeni toteutui, kun paasin osallistumaan weddy weddy wednesday-streetpartyihin. Weddy weddy keraa keskiviikkoisin valtavan ihmisjoukon kadulle tanssimaan, juomaan ja polttamaan ganjaa.

 

Bileet olivat DJ-vetoiset. Mina ja pari tyyppia hostellilta oltiin pileissa noin klo 24, eika paikalla ollut juurikaan ketaan. Vasta yhden aikaan ihmismassa valtasi kadun ja kannabiksen tuoksu taytti ilman. Yllatyin hieman, koska ihmiset eivat juurikaan tanssineet. He seisoivat ringissa ja katsoivat niita muutamaa, jotka uskaltautuivat nayttamaan kuumimmat dancehall-movesinsa.

Yleison joukosta voi useimmiten loytaa mainetta niittaneita reggaeartisteja. Eilen bongasin...

... Lytan Fyahin

... ja Fantan Mojahin.

Lutan hengaili rennosti, mutta en uskaltanut menna juttelemaan. Sen sijaan Fantan Mojahin kanssa paiskasin katta. Pettymyksekseni Mojah vaikutti aikamoiselta nihilistilta.

Bileiden jalkeen mulle tapahtui matkani ensimmainen laheltapiti-tilanne. Lahdin Kamillan kanssa kavelemaan partyista hostellille, mutta jumituin juttelemaan eraan paikallisen hemmon kanssa. Kamilla puolestaan jatkoi matkaansa noin 100 m minun edella, seuranaan myoskin joku paikallinen mies. Mies jonka kanssa kavelin oli aika pelottava ja puhui levottomia, mutta jossakin sydameni kolkassa tunsin, etta rivoista jutuista huolimatta uskallan kavella hanen kanssaan.

Kamilla sen sijaan ryostettiin juuri, kun han oli paasemassa hostellille. Valkoinen auto kaahasi hanen viereensa ja autosta tuli joukko miehia. Mukanaan heilla oli ainakin yksi ase, jolla he uhkailivat Kamillaa. Kamilla joutui luopumaan kaikista koruistaan, puhelimestaan, kannykastaan ja rahoistaan. Onneksi mitaan pahempaa ei sattunut, vaan Kamilla paasi ehjin nahoin hostellille. Pelottavaa on, etta samaisen auton on taytynyt ohittaa myos minut, mutta pelastuin koska paikallinen mies oli turvanani, vaikka kayttaytyikin osittain kuin seksuaalirikollinen. :D

Pitaisi kai olla saikahtanyt ja pelata, mutta tottahan se on, etta tallaisia asioita tapahtuu kun matkustaa rikollisessa kehitysmaassa. Tallaiset laheltapiti-tapahtumat pitavat jalat maassa, eika niiden jalkeen tee enaa mitaan tyhmanrohkeaa. Jamaikaa ei pida pelata, mutta sita pitaa kunnioittaa.

Blessings

Trench Town

 Ensimmaiset kuusi paivaa Jamaikaa takana ja jo nyt olen menettanyt maalle sydameni... Kolme paivaa Kingstonissa ovat venyneet kahdeksaksi ja jatkan matkaani saaren itaosaan vasta perjantaina.

Asustelen mukavassa hostellissa Kingstonissa. Jaan huoneeni yleensa kuuden ihmisen kanssa. He tulevat ja menevat, osa on jatkanut matkaansa muihin maihin ja osa on lahtenyt kiertelemaan Jamaikaa. Talla hetkella asustelen kahden israelilaisen pojan, brasilialaisen miehen ja vanhan ranskalaismiehen kanssa. Olen saanut ihania uusia kavereita myos Argentiinasta, UK:sta ja Puolasta... Ja Jamaikalta. Paikallisiin ihmisiin on hankala tutustua, yleensa he haluavat sinulta jotain. Mina olen kuitenkin ollut onnekas ja monen mutkan kautta tavannut eraan vanhan raavasuisen, hampaattoman jamakalaismiehen joka on vienyt minut ja ystavani uskomattomiin paikkoihin. Kerron niista myohemmin lisaa!

Tarkeimmaksi ihmiseksi matkani aikana mulle on muodostonut Edward, 37-vuotias maailmanmatkaaja, joka kirjoittaa artikkeleita brittilaiseen under ground-julkaisuun paihdepolitiikasta. Ed vei minut trench townin slummiin, jossa vierailtiin trench town culture yardilla. Trench town culture yard on eraanlainen... Elava museo, jossa asustelee tiivis rastafariyhteiso. Se on paikka, jossa myoskin Bob ja Rita Marley asuivat ennen Bobin huipputahteytta. 

Trench town nayttaa talta:

 

Alue on Kingstonin pahamaineisinta aluetta, jossa turistien ei tulisi liikkua yksin. Valttyaksemme ryostoilta, raiskauksilta ja puukotuksilta mekin otimme taksin hostellilta suoraan culture yardilla. Culture Yardilla meidat vastaan otti ihana Anthony

   

 Sympaattisin rastaukkeli ikina <3 

Istuttiin hetki pihassa rastafarien kanssa, puhuttiin jalkapallosta ja rastafarit polttivat muhkeita jointtejaan. Paatettiin ottaa kierros ja tutustua Culture Yardiin kunnolla. Oppaamme, ihana Sofie, kertoi meille tarinoita Trench Townin kehittymisesta ja Kingstonin historiasta. Museossa oli Bob Marleyn & The Wailersin ensimmainen keikkapaku, Bobin eka kitara ja Bobin kamppa.

Kierroksen jalkeen juotiin yhdet Red Stripet ja piipahdettiin laheisissa katupileissa. Ei saatu taksia, joten Sofie saattoi meidat standille, josta pimeat taksit noukkivat ihmisia kyytiinsa. Kavely pimeassa, oisessa trench townissa oli hieno kokemus... Slummien slummi, en ole missaan nahnyt vastaavaa. Paljon koyhyytta, kulkukoiria ja rahjaisia hokkeleita.

Saatiin pian taksi ja lahdettiin taittamaan matkaa kohti hostellia. Yhtakkia poliisit jattilaismaisine konekivaareineen kaskivat meidat tiensivuun ja ulos autosta. Tuntui kummalliselta seisoa keskella synkinta slummia korruptoituneiden poliisien ymparoimana. He kyselivat meilta huumeista ja tarkistivat taksikuskin ajokortin. Hetken kuluttua paastiin takaisin tienpaalle ja auto tayttyi hermostuneesta naurusta. 

Olen aika onnellinen talla hetkella. Mulla on kaikki mita tarvitsen... Vetta, ruokaa ja reggaeta! 

ONE LOVE!

 

Muuan tiistai

Kolme kokonaista kuuba-paivaa jaljella. Olo on... ristiriitainen. Musta tuntuu, etta alan nyt vasta vahan paasemaan jyvalle tasta kaupungista ja kulttuurista ja heti kun tunnen oloni vahan kotoisemmaksi, jatkankin matkaani taysin toisenlaisille huudeille.

Franco lahti italiaan, mutta Emman luokse muutti asumaan kaksi meksikolaista ortopedia tyttoystavineen. Toinen tyyppi on sellainen ressukka, jonka naamakin roikkuu. Puhuu tosi huonoa enkkua, mutta on ihan supersymppis ja herattaa 60 ikavuodestaan huolimatta minussa jonkinlaisen aidinvaiston. Toinen taas meneva, puhelias ja hyvaa enkkua puhuva nuorekas ja aika rikkaan oloinen heppu. Sain kutsun meksikoon ja sovittiin, etta pidetaan yhteytta.

Kavin tanaan plaza de la revolucionilla... Oli jotenkin ihan aarettoman stalistinen ja sosialistinen meininki. Iso, asfaltoitu aukio, jonka ymparilla oli pari isoa rakennusta. Toisen seinustassa oli masiivinen kuva Chesta ja toisessa Fidelista. Kirsikkana kakun paalla oli Memorial Jose Marti... VALTAVA monumentti.  Ei yhtaan minun Kuubaani, joten karkasin coco-taxin kyydissa Capitoliolle. Valokuvasin Centro Habanan ja Habana Viejan graffitteja ja seurasin paikallisen hip hop-muusikon musavideon kuvauksia. Ihan huippua! Soin churroja vanhassa kaupungissa ja hengitin sisaani tata maata.

Eilen mulla oli tarskyt naapurissa asuvan hepun kanssa. Kai niita voisi treffeiksikin kutsua, vaikka en kylla millaan asteella oo kiinnostunu naista kuubalaisista seksistisista sovineista. Kaveleskeltiin AV5 pitkin ja juteltiin Castron veljeksista ja jalkapallosta. Istuskeltiin penkilla, juotiin kokista ja sitten... Huomasin, etta olkapaalleni lasahti marka laja. Se oli linnun paskaa.

Iskalla on tanaan 50-vuotissynttarit, joiden kunniaksi Humberto kavi ostamassa kaksi pulloa rommia. Tanaan juhlitaan!

current location: habana

Hola!

Taalla ollaan. 1,5 viikkoa kuubalaista elamanmenoa takana, edessa viela 7 kokonaista paivaa. Saavuin siis Havannaan 10.9 paikallista aikaa klo. 21.00. Lensin Helsingista Havannaan Moskovan kautta Aeroflotilla, mika yllatyksekseni oli ihan mukiin meneva lentoyhtio.

Asustelen taalla eraan Emman luona casa particularissa, eli perhemajoituksessa. Mun lisaksi Emman luona asuu Franco, joka tanaan valitettavasti lahtee takaisin Italiaan. Franco on vanha herrasmies ja toissa parfyymialalla... Juodaan monesti iltaisin valkoviinia casan sisapihalla ja syodaan juustoja, ihan loistava heppu ja puhuu hyvaa enkkua.

Casa particular on ollut ihan loistava mahdollisuus nahda aitoa kuubalaista elamaa... Ihmiset tulevat ja menevat ja Emman luona kay paivittain sukulaisia. Emman ystavista mun lemppari on sellainen vanha ukkeli joka ilmestyy casalle aina iltaisin katsomaan telkkaria ja istuskelemaan mun kanssa terassille. Jostain syysta ymmarran tyypin puheesta 80 prosenttia, vaikka mun espanjankielentaidot on olemattomat.

Havannan keskusta on kaunis, mutta oon tosi onnellinen siita, etten asu siella. Vaikka keskustassa ei tarvitse pelata, tai tuntea oloaan turvattomaksi, en maa oikeen meinaa jaksaa sita ihmispaljoutta ja kusettajia. Paikallisiin on muutenkin alyttoman vaikea tutustua, kun jokainen tuntuu jossain vaiheessa haluavan jollain tavalla hyotya valkoihoisen turistin rahoista. Esim. mun lahibaarissa on toissa nuori kundi, jonka kanssa oon tykannyt jutella ihan alyttomasti. Viimeisen viikon ajan se on joka kerta kerjannyt etta ostaisin sille tupakkaa ja kun en ole ostanut, en ole saanut itsekaan ostettua mitaan. :D Asyttavaa. Nyt maa oon parina iltana kaynyt oluella naapurinpojan kanssa joka puhuu vaha enkkua... Voidaan jonku verran kommunikoida kun molistaan enkkua ja espanjaa sekaisin ja meilla on ollut ihan hauskaa :)

No, nyt pitaa lahtea ruokakauppaan! Hirvea nalka ja kiire, nettiaikaa 9 minuuttia jaljella!

Aurinkoinen Helsinki. Lentoon on kutakuinkin 19 tuntia aikaa. Olo on... omituinen, epätodellinen, jännittynyt, hieman pelokas, mutta kuitenkin iloinen, innostunut ja kaikelle avoin.

HUOMENNA!!!

Hola!

Reissuun on viisi yötä ja nämä viimeiset päivät tuntuvat tuskastuttavalta tyhjiöltä. Lähdön merkkejä on selvästi ilmassa... Rinkka nököttää sohvalla pakattuna ja jääkaappiin on mahdoton ostaa järkeviä määriä ruokaa. TV:tä katsellessani huomaan, että mielenkiintoinen elokuva on tulossa ensi viikolla ja vasta jälkeenpäin tajuan, että todennäköisesti istun esitysaikaan Havannan vanhassa kaupungissa terassilla rommilasi toisessa kädessä ja toisessa cohiba. 

Lähtövalmistelut ovat jääneet aika viimetippaan mun nuhan ja kuumeilun vuoksi. Jokin veemäinen virus on jyllännyt mun keuhkoissa ja hengitysteissä saaden mut koukuttautumaan subin nettitelkkariin. Lähtöjärjestelyiden, pakkaamisen ja siivoilun sijaan olen lähinnä maannut sängyssä ja yrittänyt löytää jostain energiaa tähän kaikkeen hässäkkään. Tänään luulin saaneeni kaikki ostokset tehtyä, kunnes huomasin tietokoneen edessä muistilapun; "patterit kuumemittariin". In my ass, päätin just sillä hetkellä olla sairastumatta. 

Tuntuu ihan uskomattomalta, että vuosien haaveilun ja kuukausien säästämisen jälkeen tilanne on se, että  maanataina olen kukonlaulun aikaan itäkeskuksessa odottelemassa lentokenttäbussia onnellisena, yksin ja valmiina seikkailemaan!

Matkustan Kuubaan hurrikaani- ja sadeaikaan, joten olen silmäillyt Forecan sivuja silmä tarkkana ja lannistumatta toivonut auringonpaistetta.

Olin varautunut vain salamoita ja sadepisaroita vilisevään sääkarttaan, joten not bad. 

Tiistai on mun ensimmäinen kokonainen päivä Kuubassa. Maanantaina mun lento on Havannan kentällä klo 18.45, joten ehdin ehkä näkemään auringonlaskun olettaen tietenkin, että rakkaan itänaapurimme surullisen kuuluisa lentoyhtiö lähtee ajoissa Moskovasta, eikä tipahda keskelle atlanttia.

Kuuban sääennusteitakin tarkemmin olen vahtinut hurrikaanikarttaa.  Tälläkin hetkellä siellä jyllää pari paskiaista, joiden kulkusuunta ei onneksi kohdistu Kuubaan. Saapas nähdä mitä tuolle meksikonlahden tyypille tapahtuu... Laantuisi nyt tai lähtisi edes George Bushin perään.

Nyt mää meen kyllä nukkumaan, kun kossulasi tyhjeni ja pyykinpesukone lopetti linkoamisen. Huomenna viimeinen päivä Lappeenrannassa, jonka ajattelin viettää tehotyttönä kotona. Rinkka pitää purkaa, organisoida ja pakata uudelleen, tiskit hoitaa, asunto imuroida ja siivota ja pyykit pestä pois lojumasta. MP3-soittimelle on biisejä siirtämättä ja naapurin mummot hyvästelemättä. 

Siinä se sitten onkin, mä oon NIIIIIIIIIIIIIIIIIN valmis!